sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Taikan hyppytreeniä


Tällä viikolla Taika on käynyt kolme kertaa tekemässä hyppytreeniä. Ihan perustreeniä, tasaiset välit, sama riman korkeus kaikilla esteillä.  Taikalle on ollut vaikeaa suorittaa  suoria rimoja, joten olemme helpottaneet ( ja yrittäneet vahvistaa sen  päänuppia) laittamalla rimat ristiin. Ristikkäisillä rimoilla  treeni sujuukin hyvin.

Tällä viikolla  päätimme, että  aloitamme treenaamaan  suorilla rimoilla, emmekä enää helpota   asiaa laittamalla rimoja ristiin.  Aluksi rimat 15 cm ja sitten korotettuna.  Ja yhdessä treeneissä nostettiin viimeistä rimaa.

Videolla kaikki kolmen päivän treenit. Aika tyytyväinen olen  Taikan  settiin. Videon lopuksi on  myös muutaman esteen   pätkiä, jossa mukana hyppyjä. Ja ihan viimeiseksi on   putken jälkeen suoralla linjalla olevat esteet  ( putki, rengas, aita ) ... ja  hei ...sehän sujui  ihan   hyvin =) Juuri nuo putken jälkeiset  suorat hypyt, on olleet ne vaikeimmat  Taikalle.

Me jatketaan tätä  treeniä...


2 kommenttia:

  1. Hei, me tarvitaan myös juuri tällaista treeniä! Mikä sulla on tuo hyppyjen välinen etäisyys? Entä tuletko nostamaan rimakorkeuksia ja samalla kasvattamaan etäisyyttä jossakin vaiheessa?

    VastaaPoista
  2. Tässä treenissä oli 6 jalkaa välit ja lähtö 4 jalkaa. Mutta harjoitteita on paljon erilaisia, Taikallekin on tarkoitus muuttaa treeniä ( välejä ja korkeuksia ) tulevaisuudessa.

    Kannattaa kysyä neuvoa joltain joka on käynyt hyppytekniikkakoulutuksessa tai mennä jopa itse koiran kanssa .

    VastaaPoista