Tänään päättyi tauko käydä hallilla treenaamassa. Mukana oli tänään Usva, Wilma & Maija. Ajatuksena tehdä helppoa pätkää :)
Torstaina nostin rimoja ( 5cm ), kun treenattiin kotipihalla. Se olikin hankala pala Maijalle, vaikka yleensä hyppää todella ilmavasti. Joten siis tänään hallilla nostettiin rimoja sen samat 5 cm . Muutamia esteen ohituksia tuli, mutta homma saatiin kyllä toimimaan.
Olen niin tyytyväinen Maijan tekemiseen. Toisella puolella hallia räyhäsi & kiljui kaksi borderia, eikä Maija piitannut niistä mitään. Meidän puolella hallia kävi rakennus-ukko hakemassa tarvikkeita vähän väliä ( normisti Maija olis lähtenyt katsomaan tuota miestä ), mut Maija vaan keskittyi töihin.
Keppejä ei olla koskaan tehty hallilla keskellä "rataa" eikä niitä olla muutenkaan kuin kokeiltu joskus kesällä hallilla. Nyt toki näkyi, että Poppis joutui keskittymään pujotteluun todella, mutta teki kuitenkin loppuun asti kaikki toistot .
Usva teki samoilla rimoilla, kun Maija... terapia-aksaa Usvalle =)
Wilmakin pääsi aksaamaan sekä isännän & emännän kanssa. Samoja helppoja pätkiä kuin muidenkin koirien kanssa. Onnellinen bc <3
Hauskaa oli koko laumalla !
lauantai 27. lokakuuta 2012
keskiviikko 24. lokakuuta 2012
Poppis ( lähes ) 11 kk treenaa puomia & pujottelua
Toimivilla ikää tällä viikolla 11 kk . Meidän porukan treenit ovat olleet tosi vähällä tämän pentu-projektin aikana. Viime viikonloppuna meillä kävi pari kamua treenailemassa ja koottiin matala puomi meidän pihalle. Päätin, että se saa jää pihalle nyt joksikin aikaa, jos vaikka vähän sitä treenattaisiin Maijan kanssa. Ainut huono puoli on siinä, että puomi täyttää lähes koko pihan ja eikä puomille pysty ottamaan oikein vauhtia, toisesta suunnasta joutuu lähtemään ihan nollavauhdista. Videolla treenattiin etupalkalla & ilman puomia.
Pujottelu-treeniin ollaan nyt liitetty 1-2 estettä ennen pujottelua, jotta Poppis oppisi hallitsemaan sisäänmenon vauhdin oikeaksi. Ehkä Poppis oppii joskus pujottelun salat ; )
Innokas pieni bc <3
sunnuntai 14. lokakuuta 2012
Maija 10½ kk pujottelu-treeni
Kovin on ollut hiljaista täällä blogissa. Olemme kyllä jotain treenanneet kuitenkin Maijan kanssa. Pientä tekniikka-treeniä pihalla ja keppejä sekä keinua.
Hallilla meidän koirat eivät ole käyneet, koska en halua, että pallerot saavat mitään pöpöjä , joita koirat voisivat tuoda mukanaan tänne kotiin.
Tässä tän aamun pujottelu-treeni, se alkaa melkeest näyttää pujottelulta =)
Hallilla meidän koirat eivät ole käyneet, koska en halua, että pallerot saavat mitään pöpöjä , joita koirat voisivat tuoda mukanaan tänne kotiin.
Tässä tän aamun pujottelu-treeni, se alkaa melkeest näyttää pujottelulta =)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)